Piparkakkuperhe

Uutuuskirjassaan Me täytytään valosta Annastiina Storm kuvaa perheen kipua seuraavasti:

”On piparkakkuperhe, jossa äiti on lempeä ja hyvin paistunut pipari, mutta öisen napsahduksen seurauksena hänestä on jäljellä vain puolikas. Isä makaa pöydällä muodottomana, kaulittuna taikinalättynä. Lapset, tyttö ja poika, ovat kuitenkin iloisia ja notkeita taikinalapsia.”

Lapsi voi jäädä vaille sitä suojaa ja turvaa, rakkautta ja huolenpitoa, joka olisi hänelle välttämätön terveen kasvun edellytys. Tavallisessa perheessä, ulkoisesti hyvissäkin oloissa. Lapsi taipuu ja venyy, kykenemättä aina edes oireilemaan sellaisilla tavoilla, että joku ulkopuolinen havahtuisi puuttumaan tilanteeseen.

Kuitenkin juuri noissa varhaisissa ihmissuhteissa rakentuu lapsen mieli ja minuuden kokemus, käsitys elämästä ja ihmissuhteista. Sen käsityksen varassa lapsi peilaa itseään suhteessa toisiin ja rakentaa itseään eteenpäin. Oireilu voi pysyä aikuisuuteen saakka piilossa. Mutta Kipu on ollut lapsen ja kasvavan aikuisen läheisin ystävä. Psyykkinen kipu, ja pelko, ettei jaksaisi elää.

Ihmisen elämä on siten armollista, että mielen rakenteeseen voidaan vaikuttaa vielä aikuisuudessakin. Psykoterapia on erityinen ammatillinen suhteessaolon muoto, jossa juuri näiden varhaisten suhteiden kipeitä kokemuksia voidaan käsitellä ja työstää. Psykoterapeutin kanssa yhteistyösuhteessa avautuu uusi mahdollisuus korjaavuuteen. Kun kaikki kokemukset ja tunteet voivat tulla kuulluiksi, vastaanotetuiksi ja sisällytetyiksi, psyykkinen kipu laantuu ja elämän ilokin löytyy.

Henkilön Psykoterapiapalvelut Aili Schulman kuva.